Tue kotoutumista

OLE OSA RATKAISUA – EDISTÄ PERHEIDEN KOTOUTUMISTA

Monikulttuuriset ja monikieliset lapset ovat pian aikuisia. He eivät ole lähdössä minnekään. Se, mitä nyt tapahtuu varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja kodeissa, vaikuttaa syvästi siihen, millainen tulevaisuuden Suomi on. Mvkk:n toiveena on, että eritaustaiset suomalaiset tulevaisuudessa pelaavat samassa joukkueessa yhtä saumattomassa yhteistyössä kuin Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat, joka jo nyt monin tavoin edustaa moninaisuutta ja kansainvälisyyttä parhaimmillaan. 

Mvkk:ssa voit monin tavoin olla mukana tekemässä kotouttamistyötä. 

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi

Vapaaehtoisena pääset lyhyen koulutuksen jälkeen mukaan toimintaamme esimerkiksi läksyapuna, kerho-ohjaajana tai tapahtuma-avustajana. Ota rohkeasti yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää! 

Suorita harjoittelu

Kysy mahdollisuuksia suorittaa opintoihisi liittyvä työharjoittelu Mvkk:ssa. Haemme jatkuvasti myös osaavia työkokeilijoita ja palkkatuettuja eri tehtäviin. 

Liity jäseneksi

Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa Mvkk ry:n toiminnasta kiinnostunut henkilö tai perhe. Jäsenmaksun suuruus on 15 € vuodessa. Voit maksaa sen tilille: FI8143091520173657. Jäsenhakemukseen pääset klikkaamalla tätä tekstiä.

Jäsenhakemukset käsitellään mahdollisimman pian lomakkeen jättämisestä. Uudet jäsenet hyväksytään seuraavassa hallituksen kokouksessa, mutta jäsenyyttä on mahdollista hyödyntää jo heti, kun jäsenhakemus on käsitelty. Jäsenedut löydät täältä: https://jasenedut.fi/

Liity kannatusjäseneksi

Pienellä rahallisella panostuksella voit olla mukana mahdollistamassa tärkeää tulevaisuustyötä. Kannatusjäseneksi voi liittyä yhteisö, säätiö tai yksityinen henkilö, joka kannattaa yhdistyksen tarkoitusta. 

Voit maksaa haluamasi suuruisen kannatusmaksun yhdistyksen tilille: FI8143091520173657.

Liity yhteisöjäseneksi

Yhteisöjäseneksi voi liittyä yhdistys, yritys, järjestö tai oppilaitos täyttämällä lomakkeen ja maksamalla yhteisöjäsenmaksun 50 € tilille: FI8143091520173657. Yhteisöjäsenmaksu kattaa yhteisöjäsenen yhteyshenkilön jäsenmaksun eli yhteisöjäsenellä on yksi ääni. 

Yhteisöjäsenet voivat halutessaan ottaa osaa hankkeisiin ja tapahtumiin, tai tukea toimintaa taustalla – löydetään teille parhaiten sopiva tapa. Yhteisöjäsenten edustajia on myös mukana yhdistyksen hallituksessa.

TUE TOIMINTAAMME

Voit haluatessasi tukea yhdistyksen toimintaa haluamallasi summalla.

Yhdistys voi vastaanottaa myös lahjoituksia ja / tai testamentteja. Kysy lisää! 

Lue mitä mvkk:ssa tapahtuu

Etsitkö palkkatukipaikkaa

Etsitkö palkkatukipaikkaa

Oletko oikeutettu palkkatukeen? Etsitkö paikkaa, jossa voisit tehdä monipuolisia töitä monikulttuurisessa ympäristössä? Hae meille töihin hankeavustajaksi. Pääset tekemään töitä eri-ikäisten ja eritaustaisten lasten ja aikuisten kanssa. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä...

lue lisää
Hyvää kesää – nähdään elokuussa!

Hyvää kesää – nähdään elokuussa!

Mvkk:n väki lomailee heinäkuun ajan, joten haluamme kiittää kuluneen kevään yhteistyöstä perheitä ja yhteistyökumppaneitamme. Elokuussa jatketaan taas yhteisten tärkeiden asioiden parissa. Nyt on aika levätä, nauttia kesästä ja kerätä voimia tulevan syksyn...

lue lisää