Yhteisöllisen kotoutumisen startti
YKS eli Yhteisöllisen kotoutumisen startti -hankkeen tavoitteena on kotouttaa nopeasti ja onnistuneesti kuntaan tulevat uudet maahanmuuttajat omakielisen mentorointiohjelman sekä alueen yhdistysten ja yhteisöjen tuella. Tarkoituksena on tarjota kokonaisvaltainen kotoutumisen tuki kuntien sekä monikulttuuristen yhdistysten ja alueiden muiden yhteisöjen yhteistyönä. Tavoitteena on kotoutumisprosessin nopeuttaminen sekä alkuvaiheen kotoutumisen verkostojen rakentaminen. Toiminta-alueena on koko Varsinais-Suomi. Alueiden yhdistykset ja yhteisöt ovat paitsi mukana toteuttamassa toimintaa, myös rekrytoimassa mentoreita.
YKS-hankkeen toimintamalli:
1) Kunta saa tiedon uudesta kolmansista maista kuntaan muuttavasta henkilöstä ja ottaa yhteyttä YKS hankkeeseen.
2) YKS hanke hakee tulijalle mentorin yhdessä yhdistysten ja yhteisöjen kanssa sekä järjestää mentorille koulutuksen.
3) Mentori tutustuu kunnan palveluihin ja osallistuu perehdytyskoulutuksiin.
4) Mentori tapaa asiakkaansa kahdeksan kertaa. Jokaisen tapaamisen teemana on yksi kokonaisvaltaisen kotoutumisen osa-alue, jota lähestytään asiakkaan yksilöllisten tarpeiden kautta.
5) Kotoutuja jatkaa kotoutumisprosessia ja saa jatkossa tukea niin kunnan ohjaus- ja neuvontapalveluista kuin yhdistyksistä tai muista yhteisöistä.
Mentorointiohjelma
Mentorointi eli kotoutumisvalmennus on tavoitteellinen prosessi, jossa maahanmuuttajan sopeutumistaidot, itseohjautuvuus ja itseluottamus kehittyvät. Mentori auttaa asiakastaan oppimaan keräämään, käsittelemään ja hyödyntämään tietoa sekä tekemään elämäntilanteisiin ja tavoitteisiinsa liittyviä ratkaisuja. Mentorointi auttaa maahanmuuttajaa suunnittelemaan ja rakentamaan omaa tulevaisuuttaan Suomessa. Mentori auttaa asiakasta asettamaan kotoutumiselleen sekä lyhyen- että pitkän aikavälin tavoitteita. Mentorointi toteutetaan aina maahantulijan hyvin ymmärtämällä kielellä.
Mentoriksi soveltuu henkilö, joka puhuu jotain kolmannen maan kieltä (kolmannet maat ovat seuraavien alueiden ulkopuolella: EU, EEA, Andorra, Argentiina, Kanada, Färsaaret, Guernsey, Israel, Mansaari, Jersey, Uusi-Seelanti, Sveitsi, Uruguay, Yhdysvallat, Japani ja Etelä-Korea). Lisäksi mentorilta edellytetään riittävää suomen kielen taitoa, sosiaalista ja ulospäinsuuntautuvaa asennetta sekä asiakaspalveluhenkisyyttä. Ajokortti katsotaan eduksi, mutta ei ole pakollinen.
Kiinnostuitko mentoroinnista? Haluaisitko lisätietoa? Ota yhteyttä:
Berent: 040 163 2078
Mvkk info: 040 161 3705
0 kommenttia